Urheilun historiaa – Pieni maa menestyi maailmalla odotettua paremmin ja taisteli itsensä maailmankartalle huippu-urheilijoiden avulla
Suomi on pieni maa, jonka ei uskottu tahkoavan juurikaan voittoja. Siitä huolimatta huippu-urheilun alkuaikoina Suomi oli maailman huippukastia, ja esimerkiksi Olympialaisissa tahkottiin mitaleita hurjaan tahtiin.
Urheilun historiaa – Urheilun alkutaipaleet Suomessa
Urheilu levisi Suomeen Euroopasta 1800-luvulla. Tuolloin se tunnettiin vielä lähinnä terveyttä, ruumiinkulttuuria ja liikuntaa edistävänä elämäntapana. Ajan kuluessa toiminta alkoi spontaaninomaisesti järjestäytymään, ja Suomen ensimmäinen urheiluseura Segelföreningen i Björneborg perustettiinkin Poriin 1800-luvun puolessa välissä. Alussa kilpaurheilu Suomessa oli lähinnä raviurheilua, kun Valtionajot sai alkunsa 1860-luvulla.
Kilpaurheilu lähti hiljalleen kasvuun 1800-luvun lopulla. Maaliskuussa 1879 järjestettiin maan ensimmäiset hiihtokisat Tyrnävällä. Myös ulkomaille saakka lähdettiin, sillä ensimmäistä kertaa suomalaiset näyttivät kyntensä Tukholmassa jo vuonna 1892, jolloin suomalaiset hiihtäjät ottivat kisasta peräti kolmoisvoiton. 1800-luvun loppuun mennessä Suomen maahan oli ehtinyt muodostumaan lähes 350 urheiluseuraa tai jaostoa, jotka kattoivat enemmän kuin kaksikymmentä eri urheilulajia. Suosituimpia lajeja oli ammunta, purjehtiminen, hiihto, voimistelu sekä luistelu.
Urheilun historiaa – Urheilu sai uutta potkua erilaisista järjestöistä
Aina 1900-luvun alusta saman vuosisadan loppumetreille SVUL (Suomen Valtakunnan Urheiluliitto) toimi suomalaisen urheilun isoimpana kattojärjestönä. Se kasvoi niinkin suuriin mittoihin, että ajan saatossa siitä kehkeytyi yli miljoonan henkilöjäsenen ja yli 4 tuhannen seuran järjestö. Maan sisällissodan yhteydessä kattojärjestö erotti toiminnastaan kaikki seurat, joilla oli liian lämpimät välit punaisiin joukkoihin. Nämä seurat perustivat vastaiskuksi TUL’n (Suomen Työväen Urheiluliitto). Tästä kattojärjestöstä erotetut taikka eronneet taas jatkoivat matkaansa ja perustivat TUK’n (Työväen Urheilusseurojen Keskuliiton).
1990-luvulla SVUL koki päivänvalonsa lopun ja Suomen Liikunta ja Urheilu näki päivänvalon. TUL’n keskusjärjestöasema tuli päätepisteeseensä ja sen kilpaurheilu yhdistyi lajiliittoihin. SLU’n toiminnan jatkoksi perustettiin vuonna 2012 Valo (Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio). Valo yhdistyi olympiakomiteaan vuonna 2017.