Sohvaperunan urheiluharrastus

Yleensä urheiluharrastus mielletään urheilullisten ja jopa atleettisten henkilöiden harrastukseksi. Urheilua voi kuitenkin harrastaa kovin monin eri tavoin ja se soveltuu hyvin myös niin sanotuille sohvaperunoille, joita urheilu toki kiinnostaa, mutta jotka eivät itse jaksa, halua tai voi harrastaa urheilua. Jännittävien urheilutapahtumien seuraaminen vaikkapa kotisohvalta on mitä mainiointa viihdettä ja voidaan myös katsoa omanlaisekseen urheiluharrastukseksi.

Urheilun katsominen nostaa kansallistunnetta

Jännittävien urheilutapahtumien seuraaminen parhaimmillaan auttaa nostattamaan kansallistunnetta, mikä puolestaan voi inspiroida tekemään asioita oman maan ja kansakunnan hyväksi. Mietitään vaikkapa jääkiekko-ottelua, jossa Suomi on juuri voittanut MM-kultaa. Ottelua on varmasti jännitetty kotikatsomoissa ympäri Suomen ja voittoa on juhlittu joko pienemmällä tai suuremmalla porukalla. Tällaisissa tilanteissa on hienoa olla suomalainen ja myös sohvaperuna voi kokea ylpeydentunnetta Suomen Leijonien ansiosta. Tämä on hieno osoitus siitä, kuinka urheilun katsominen on voimakas keino nostaa kansallistunnetta sekä ylpeyttä omaa kansallisuutta kohtaan.

Urheilun katsominen on oivallista viihdettä

Urheilun katselu on myös mielenkiintoista ja oivallista viihdettä, jota voi harrastaa niin yksin kuin porukallakin. Tällainen harrastus voi jopa auttaa löytämään jutunjuurta vaikkapa työpaikan kahvipöydässä. Urheilu on nimittäin turvallinen teema, josta voi keskustella, vaikka olisikin eri mieltä vaikkapa siitä, kuka on seuraavien kisojen suurin suomalainen mitalitoivo. Itse asiassa eri mieltä oleminen vain lisää tässä tapauksessa jutun juurta ja antaa aiheen vaikkapa leikkimieliseen vedonlyöntiin siitä, kuka kisat voittaa. Näin jännitys vain lisääntyy ja samalla keskusteluihin saadaan lisää jutunjuurta.

Urheilun seuraaminen kotikatsomosta tai vaikkapa lähiravintolan suurelta näytöltä on oivallista viihdettä siinäkin mielessä, ettei tämän harrastuksen tarvitse maksaa paljoa. Monet harrastukset ovat valitettavan kalliita, mutta tässä harrastuksessa ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi, ellei sitten innostu laittamaan kotiin omaa kotiteatteria, jossa on erityisen miellyttävää katsella urheilutapahtumia suurelta ruudulta hyvien kaiuttimien huolehtiessa äänenlaadusta. Kotona voi myös maata sohvalla, johon on ihana uppoutua nautiskelemaan ja johon voi tuhlata melkoisen summan rahaa. Kuten niin monen harrastuksen kohdalla, voi tässäkin harrastuksessa päästä halvalla, mutta taas toisaalta siihenkin voi upottaa melkoisen määrän rahaa, jos niin haluaa.